Viikko sitten meidät tavoitti järkyttävä sähköposti: opettajamme Georg Gimpl on kuollut.
Kotonaan Itävallassa tutkimusta tekemässä ollut Gimpl oli saanut yllättäen sairaskohtauksen ja menehtynyt. Viestiä oli vaikea ymmärtää ja ottaa todesta.
Metsätalon viidennen kerroksen käytävä menetti kirkkaimman tähtensä, pitkin askelin harppovan herrasmiehen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.
Georg Gimpl tuli jokaiselle opiskelijalle tutuksi heti perusopintojen Itävällan maantuntemuksen kurssilla, sekä aineopintojen kirjallisuushistorian parissa. Toiset olivat aivan haltioituneita tästä nopeasti puhuvasta, innostuneesta ja ympäriinsä huitovasta miehestä, joka aiheutti intensiivisellä otteellaan toisille pakokauhua. Siitä voidaan kuitenkin olla yksimielisiä, että Gimpl oli ainutlaatuinen!
Kirjallisuuden ja kulttuurin ihmisenä hän jättää saksan oppiaineeseen valtavan aukon, jota ei niin vain täytetä, vaikka hänen tilalleen joku uusi opettaja palkattaisiinkin. Gimpl teki opetuksestaan aina omansa näköistä, innostui itse ja pyrki innostamaan oppilaitaan. Omien sanojensa mukaan opetuksen tuli myös viihdyttää, ja sitä se toden totta tekikin!
Itse löysin juuri Gimplistä itselleni sellaisen kunnioitettavan hahmon, jonka halusin omalla panoksellani tehdä ylpeäksi. Odotin kuin kuuta nousevaa seuraavalla viikolla alkamassa ollutta Itävaltalaista kirjallisuutta käsittelevää kurssia, joka nyt enää kummittelee ikävästi Web-oodin listoilla. Näin jo sieluni silmin sen ilon hetken, kun pääsen esittelemään graduni hänelle ja keskustelemaan aiheesta, vaikka hänen ei edes ollut tarkoitus toimia graduohjaajanani. Hän olisi silti suurella sydämmellä kuunnellut, pohtinut kanssani ja neuvonut, koska sellainen hän oli.
Yliopistolla hyörii ja pyörii loputtomasti ihmisiä. Opiskelijoita tulee ja menee, valmistuu ja keskeyttää. Gimpl jaksoi silti välittää meistä, yksilöinä. Hän ei koskaan ollut liian kiireinen vaihtaakseen muutamaa sanaa. Hän muisti ihmisten nimet sekä kasvot. Ainutlaatuinen hahmo siinäkin mielessä.
Torstaina 16.10 Metsätalolla pidetty muistotilaisuus oli vaikuttava, sillä paikalle kertyi hänen lukuisia ystäviä ja kollegoita. Saimme kuulla kauniita sanoja, jotka eivät kuitenkaan helpota tätä surua.
Menetimme meille niin monella tavalla tärkeän henkilön, aivan liian varhain ja aivan liian yllättäen.
Ruhe in Frieden, Georg.
Otan osaa. Hienon persoonallisuuden ja ystävän olemme menettäneet.
VastaaPoista